Sanoittaminen ja laulujen tekeminen on siinä mielessä outoa, että tässä 1,5 vuoden ajan kun olen biisejä kirjoittanut, olen pelännyt jokaisen tekemäni biisin jälkeen, että en enää pysty tekemään seuraavaa. Joka kerta kun onnistun tekemään mielestäni hyvän kappaleen, ajattelen sen olevan viimeinen kappale jonka teen. Tulee se tyhjä fiilis, että ”kaikki on sanottu”.
Höpsöintä tässä on se, että tämä pelko ei ole realisoitunut, vaan uuden biisin jälkeen on tullut aina seuraava. Ennemmin tai myöhemmin. Tahti on vieläpä pysynyt aika tasaisena, sillä joka kuukausi olen saanut valmiiksi ainakin yhden uuden biisin.
Esimerkiksi syyskuun aikana kirjoitin kaksi biisiä. Toinen näistä biiseistä ei mielestäni aivan onnistunut, eikä mennyt ”valmiit lyriikat” -kansioon. Näin ollen pääni uskottelee, ettei sitä biisiä lasketa. Lol. Toisaalta tein syyskuussa yhden varsin hyvän sanoituksen.
Keskiviikkona tein puolestaan töiden lomassa noin vartissa lähes valmiin tekstin ja sävellyksen siihen. Siitä pätkä alla.
stalkkasin sun profiilin että tiedän missä meet ja parissa tunnissa selvitin sun osoitteen mun on pakko tietää mun on pakko tietää mul on vieläkin se sun paita kaapissa Joka yö mä nukun se mun kainalossa mun on pakko tietää ootko menny jo eteenpäin koska mä en oo koska mä en oo en oo menny
Anu Marin, 2022
(Tekstin kopiointi tai levittäminen ilman lupaa kielletty.)
Tuo luovuuden ehtymisen pelko onkin ollut läsnä etenkin sen jälkeen, kun aloin etsimään itselleni tuottajaa. Ehkä se teki tästä musaprojektista mun aivoissa jotenkin todellisemman. Ehkä mieleeni hiipi ajatus, että nyt tämä on ”vakavaa” ja tästä eteepäin pitäisi toimia ammattimaisesti. Tietenkään näin ei ole, vaan kuka tahansa voi julkaista biisejä.
Isoin tukko luovuudelle onkin ne paineet siitä, että pitäisi tehdä enemmän ja nopeammin. Mitä rennompi olen, sen lähemmäs alitajuntaa pääsen ja sitä helpommin sanoittaminen onnistuu, mieli yhdistelee elämäntapahtumia lauluiksi.
Torstaina olin studiolla nauhoittamassa pianoraitoja ensimmäiselle singlelle. (OMG! Kirjoitinko sen jo tänne!) Juttelin Liinun kanssa laulujen kirjoittamisesta ja samoja keloja pyöri sielläkin päässä, vaikka sanoittamista on takanan 10 vuotta. On tietenkin aina kiva saada vertaistukea ja kuulla ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Ehkä nämäkin tunteet kuuluvat prosessiin.
Ehkä en koskaan pääse täysin eroon siitä pelosta, että sanat loppuvat. Mutta ainakin voin ottaa haasteen vastaan ja jatkaa kirjoittamista tuosta tunteesta huolimatta. Seuraava biisi odottaa niissä teksteissä joita kirjoitan.