Valitse sivu

Äänitykset studiolla joulun väliviikolla

Olin reilun viikon mittaisella joululomalla töistä Rebel Liftersiltä ja siihen väliin oli hyvä survoa äänitykset Jarin ja Liinun studiolla Laajalahdessa. Tällä kerralla meillä oli tavoitteena nauhoittaa kaikki loput piano- ja lauluraidat biisiä varten. Nyt on siis todennäköisesti kaikki olennainen purkitettu ja matskua voidaan alkaa työstää kunnolla eteenpäin.

Voin käsi sydämellä sanoa, että ne säveltämäni pianojutut kuulosti törkeen hyvältä ja mikä parasta, ne jäi soimaan päähän! Samalla pianosooloista saatiin C-osaan lisää pituutta, koska hitto ne vaan kruunasi sen koko biisin. Piano on vaan paras soitin.

Pianon lisäksi äänitettiin tietysti lisää laulumassaa ja stemmoja. Sen verran täytyy sanoa, että työskentelin täysin oman äänialani ulkopuolella. Ja se kyllä kuului. Onneksi stemmoissa ja muissa taustalauluissa ei ole niin väliksi miltä ääni kuulostaa. Ne kuuluu taustalta sen verran hiljaa (ja onneksi kuuluu), koska sen verran karun kuuloista rääkymistä homma välillä oli. Kannatti kuitenkin rääkyä, sillä lopputulos yllätti positiivisesti.

Äänitykset studiolla meni ohi todella nopeasti ja kotona harjoittelu kannatti, koska esim. pianot saatiin kerralla purkkiin. Biisiin tulee aivan eri tavalla syvyyttä, kun siihen saa kokonaisen bändin taustalle.

Tammikuun aikana saankin äänitteen kuunneltavaksi, jotta siihen voidaan tarvittaessa tehdä viimehetken muutoksia. Sen jälkeen biisi onkin sitten masterointia ja julkaisua vaille valmis. Apua miten nopeasti aika menee!

Ajatuksissani oli, että joululomalla pääsen myös kirjoittamaan rauhassa ainakin yhden uuden biisin. Koko vuosi on kuitenkin ollut niin kuormittava, että nukuin parhaimmillaan 10 tunnin yöunia ja siihen päälle vielä päiväunet päivittäin. Tämän lisäksi osa joulun väliviikon päivistä meni lähinnä itkiessä, kun vanha ja rakas lemmikkimarsuni kuoli yllättäen loman aikana. Loman viimeisenä päivänä sain vähän lyriikkaakin kirjoitettua, mutta ei siitä vielä ainakaan biisiksi asti ollut. Parempi kuitenkin sekin kuin ei mitään.

Hassua ajatellakin, että seuraavat äänitykset studiolla saattaa olla jo seuraavan biisin merkeissä! Enhän mä hommaa kuitenkaan yhteen biisiin jätä, kun varastossa on useita sellaisia jotka haluaisin julkaista.

Hieno sinkun kansikuva omalle biisille

Tässä muutama viikko sitten tajusin, että sinkullehan pitää tietenkin olla hieno sinkun kansikuva. Visioni sinkun kannesta oli se, että en halua siihen omaa pärstääni. En myöskään halunnut, että kansikuva alleviivaa jotain itsestäänselvää (= jos kappale kertoo hevosesta, sinkun kannessa on hevonen). Ennemmin toivon, että kansitaide antaa musiikille uuden tason ja tuo siihen jotain syvyyttä.

Omat kuvaustaitoni ovat niin alkukantaiset, että asiaan oli kaksi vaihtoehtoa: 1) Kuvata itse sinkun kanteen niin kamala kuva, että se on koominen ja siten myös taidetta. 2) Kysyä joku muu tekemään kansitaidetta.

Päädyin vaihtoehtoon 2.

Etsiskelin ensin muutamia valokuvaajia, mutta lopulta päädyin siihen, että kannet tekee serkkuni ja taiteilija Sanna Sipi. Ennen joulua aloimme visioimaan kansitaidetta yhdessä Sannan kanssa. Katselimme hänen tekemiään töitä, kuuntelimme tekemääni musiikkia, istuimme hämärässä kynttilänvalossa ja söimme linssikeittoa. Kuulostaapa taiteelliselle – haha!

Oikeastaan meillä löytyi melko nopeastikin yhteinen ajatus siitä millainen tunnelma kansikuvasta voisi välittyä. Halusin kuitenkin, että Sanna antaa kanteen oman näkemyksensä julkaistavasta biisistä, joten mitään liian tarkkoja raameja en työlle antanut. Luotan Sannan osaamiseen 100 % ja tiedän, että jotain huikentelevan hienoa sieltä on kuitenkin tulossa.

Jännityksellä siis jään odottamaan millainen hieno sinkun kansikuva on oikein tulossa. Sovimme Sannan kanssa, että hän todennäköisesti tekisi myös muutamaan seuraavaankin sinkkuun kansikuvat. Sitten sinkut näyttäisivät kuin joltain sarjalta ja pidän siitä ajatuksesta.

Sinkun promokuvaukset

Sinkku on parhaillaan työstettävänä Jarilla. On hankala miettiä mitä kaikkea prosessiin vielä kuuluu, mutta ajattelin tehdä väliajalla kaikkea muuta, mitä kuvittelen sinkun julkaisuun liittyvän.

Siispä varasin sinkun promokuvaukset tälle viikolle. Etsiskelin kuumeisesti valokuvaajia ja vastaan tuli Kaisa Maria Hollanti, jonka kuvista vakuutuin heti. Kaisan studio sattui yllättäen olemaan melkein meidän salin naapurissa Niittyläntie 9:ssä, joten paikalle oli ainakin helppo mennä.

Kun kuvauspäivä oli sovittu, alkoi päässä pyöriä tutut kelat. Tämä siitäkin huolimatta, että luotin 100% Kaisan ammattitaitoon ja silmään.

  • Pitäskö vähän laihduttaa? Vielä ehtisi pari kiloa.
  • Pitäs uusia koko vaatekaappi! Mulla ei oo mitään hienoja vaatteita!
  • Näytän niin vanhalle. *Googlettaa plastiikkakirurgia*
  • Entä jos näytän kuvissa kamalalta? Entä jos mun kaksoisleuka näkyy joka kuvassa?
  • Olis sittenkin pitänyt varata meikkaus ja hiustenlaitto!

Tiedän olevani luonteva kameran edessä, mutta silti KAIKKI epävarmuudet pyrki pintaan ja jouduin todellakin perustelemaan itselleni miksi en tarvitse mitään näistä. En siis laihduttanut tai varannut kasvojenkohotusta.

Mietin, että miksi mun pitäisi edes olla kaunis? Mikä velvoite se ylipäätään on? Eikö nyt ole kyse on musiikista? Voisinhan myös ottaa kuvia, jossa mulla on epämuodikkaat vaatteet, ei meikkiä ja tukkakin huonosti. Sehän voisi olla jopa jonkinlainen kannanotto, kun musiikkikin on masennuspoppia. Pitäisikö ”virheitä” sittenkin korostaa?

Kuvauspäivänä menin paikalle omana itsenäni. Ajattelin, että sillä tavalla mulla on kaikista luottavaisin ja itsevarmin olo joka tapauksessa. Salamavalon välkkeessä rentouduin. Kaisa oli ihana valokuvaaja ja mun oli helppo olla kameran edessä. Tuli luottavainen olo, että sinkun promokuvaukset onnistuu hyvin. Nyt odotan innolla kuvausten lopputulosta.

Seuraavaksi pitäisi myös kehitellä sinkun kansikuva ja siihen mulla onkin jo jotain ratkaisua kehitteillä.

Viimeinen pianotunti

Torstaina oli toistaiseksi viimeinen pianotunti Helsingin Pianostudiolla. Loppuvuoden keskityn omien biisien tekemiseen ja julkaisuun. Onhan tässä taas jo kolme vuotta tunneilla käytykin.

Aloitin pianotunnit 10 vuoden tauon jälkeen syksyllä 2019. Olin miettinyt pianotunneille palaamista jo monta vuotta, mutta ajan ja rahan puutteen takia olin lykännyt hommaa. Kun 2019 sain selkäni kipeäksi ylitreenaamisen ja stressin seurauksena, vähensin reilusti treenaamista ja päätin varata ensimmäisen pianotunnin.

Näin kolmen vuoden jälkeen voin sanoa, että tunneille meneminen todellakin kannatti!

Miksi sitten menin pianotunneille? Eikö se 13 vuoden treenikokemus riitä siihen, että voisi soittaa ihan vaan kotonakin. Sehän olisi vieläpä täysin ilmaista? Tai olisiko kannattavampaa vain ostaa verkkokurssi?

Huomasin olevani tasannevaiheessa soittamisen suhteen. Yksin on todella vaikea haarukoida itselleen sopivantasoisia harjoitteita ja uraudun helposti soittamaan vain niitä vanhoja tuttuja kappaleita tai valitsen soitettavaksi niitä kappaleita, joiden oppimiseen ei tarvitse nähdä paljon vaivaa.

Näin itse valmentajana arvostan henkilökohtaista ohjausta todella korkealle. Arvostan sitä, että ammattilainen arvioi mun taitotasoa ja valitsee harjoitteita jotka kehittää, mutta ei kuitenkaan turhauta.

En ole koskaan ollut kova harjoittelemaan, mutta nyt olen tehnyt sitä huomattavasti enemmän. Kun tunnit on 1-2 viikon välein, tietenkin sinne haluaa mennä treenanneena. Ja vaikka ei olisi harjoitellut yhtään (koska elämään nyt vaan tulee aina kaikenlaisia esteitä ja jaksamisen haasteita), tulee ainakin läpikäytyä kappale uudestaan opettajan ohjauksessa ja sekin on jo parempi kuin ei mitään.

Entä mitä tunneilta jäi käteen? Olen saanut palautettua hyvin mieleen vanhoja pop/jazz puolen juttuja ja oppinut paljon myös uutta. Tuntuu, että jokin palanen on loksahtanut paikoilleen kevyen musiikin saralla.

Olen saanut valtavasti itsevarmuutta soittamiseen! Luovuus on tässä kolmen vuoden aikana lähetenyt lentoon tunneilta saaduilla harjoitteilla ja opettaja on antanut hyviä kommentteja ja uusia näkökulmia myös säveltämiini kappaleisiin. Tuskin tekisin nyt omaa musiikkia, jos en olisi aloittanut pianotunteja. Siitä olen kyllä äärimmäisen iloinen.

Vaikka kyseessä oli toistaiseksi viimeinen pianotunti, en kuitenkaan ole lopettamassa tunneilla käymistä kokonaan. Palaan pianotunneille kun olen saanut tämän musan julkaisuprojektin päätökseen.

Loppuuko sanoittaminen ja luovuus?

Sanoittaminen ja laulujen tekeminen on siinä mielessä outoa, että tässä 1,5 vuoden ajan kun olen biisejä kirjoittanut, olen pelännyt jokaisen tekemäni biisin jälkeen, että en enää pysty tekemään seuraavaa. Joka kerta kun onnistun tekemään mielestäni hyvän kappaleen, ajattelen sen olevan viimeinen kappale jonka teen. Tulee se tyhjä fiilis, että ”kaikki on sanottu”.

Höpsöintä tässä on se, että tämä pelko ei ole realisoitunut, vaan uuden biisin jälkeen on tullut aina seuraava. Ennemmin tai myöhemmin. Tahti on vieläpä pysynyt aika tasaisena, sillä joka kuukausi olen saanut valmiiksi ainakin yhden uuden biisin.

Esimerkiksi syyskuun aikana kirjoitin kaksi biisiä. Toinen näistä biiseistä ei mielestäni aivan onnistunut, eikä mennyt ”valmiit lyriikat” -kansioon. Näin ollen pääni uskottelee, ettei sitä biisiä lasketa. Lol. Toisaalta tein syyskuussa yhden varsin hyvän sanoituksen.

Keskiviikkona tein puolestaan töiden lomassa noin vartissa lähes valmiin tekstin ja sävellyksen siihen. Siitä pätkä alla.

stalkkasin sun profiilin
että tiedän missä meet
ja parissa tunnissa
selvitin sun osoitteen

mun on pakko tietää
mun on pakko tietää

mul on vieläkin se
sun paita kaapissa
Joka yö mä nukun 
se mun kainalossa

mun on pakko tietää 
ootko menny jo eteenpäin

koska mä en oo
koska mä en oo
en oo menny

Anu Marin, 2022
(Tekstin kopiointi tai levittäminen ilman lupaa kielletty.)

Tuo luovuuden ehtymisen pelko onkin ollut läsnä etenkin sen jälkeen, kun aloin etsimään itselleni tuottajaa. Ehkä se teki tästä musaprojektista mun aivoissa jotenkin todellisemman. Ehkä mieleeni hiipi ajatus, että nyt tämä on ”vakavaa” ja tästä eteepäin pitäisi toimia ammattimaisesti. Tietenkään näin ei ole, vaan kuka tahansa voi julkaista biisejä.

Isoin tukko luovuudelle onkin ne paineet siitä, että pitäisi tehdä enemmän ja nopeammin. Mitä rennompi olen, sen lähemmäs alitajuntaa pääsen ja sitä helpommin sanoittaminen onnistuu, mieli yhdistelee elämäntapahtumia lauluiksi.

Torstaina olin studiolla nauhoittamassa pianoraitoja ensimmäiselle singlelle. (OMG! Kirjoitinko sen jo tänne!) Juttelin Liinun kanssa laulujen kirjoittamisesta ja samoja keloja pyöri sielläkin päässä, vaikka sanoittamista on takanan 10 vuotta. On tietenkin aina kiva saada vertaistukea ja kuulla ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Ehkä nämäkin tunteet kuuluvat prosessiin.

Ehkä en koskaan pääse täysin eroon siitä pelosta, että sanat loppuvat. Mutta ainakin voin ottaa haasteen vastaan ja jatkaa kirjoittamista tuosta tunteesta huolimatta. Seuraava biisi odottaa niissä teksteissä joita kirjoitan.

Tykkää facebookissa!

Kategoriat

Pin It on Pinterest

Share This