Valitse sivu

Viimeinen pianotunti

Torstaina oli toistaiseksi viimeinen pianotunti Helsingin Pianostudiolla. Loppuvuoden keskityn omien biisien tekemiseen ja julkaisuun. Onhan tässä taas jo kolme vuotta tunneilla käytykin.

Aloitin pianotunnit 10 vuoden tauon jälkeen syksyllä 2019. Olin miettinyt pianotunneille palaamista jo monta vuotta, mutta ajan ja rahan puutteen takia olin lykännyt hommaa. Kun 2019 sain selkäni kipeäksi ylitreenaamisen ja stressin seurauksena, vähensin reilusti treenaamista ja päätin varata ensimmäisen pianotunnin.

Näin kolmen vuoden jälkeen voin sanoa, että tunneille meneminen todellakin kannatti!

Miksi sitten menin pianotunneille? Eikö se 13 vuoden treenikokemus riitä siihen, että voisi soittaa ihan vaan kotonakin. Sehän olisi vieläpä täysin ilmaista? Tai olisiko kannattavampaa vain ostaa verkkokurssi?

Huomasin olevani tasannevaiheessa soittamisen suhteen. Yksin on todella vaikea haarukoida itselleen sopivantasoisia harjoitteita ja uraudun helposti soittamaan vain niitä vanhoja tuttuja kappaleita tai valitsen soitettavaksi niitä kappaleita, joiden oppimiseen ei tarvitse nähdä paljon vaivaa.

Näin itse valmentajana arvostan henkilökohtaista ohjausta todella korkealle. Arvostan sitä, että ammattilainen arvioi mun taitotasoa ja valitsee harjoitteita jotka kehittää, mutta ei kuitenkaan turhauta.

En ole koskaan ollut kova harjoittelemaan, mutta nyt olen tehnyt sitä huomattavasti enemmän. Kun tunnit on 1-2 viikon välein, tietenkin sinne haluaa mennä treenanneena. Ja vaikka ei olisi harjoitellut yhtään (koska elämään nyt vaan tulee aina kaikenlaisia esteitä ja jaksamisen haasteita), tulee ainakin läpikäytyä kappale uudestaan opettajan ohjauksessa ja sekin on jo parempi kuin ei mitään.

Entä mitä tunneilta jäi käteen? Olen saanut palautettua hyvin mieleen vanhoja pop/jazz puolen juttuja ja oppinut paljon myös uutta. Tuntuu, että jokin palanen on loksahtanut paikoilleen kevyen musiikin saralla.

Olen saanut valtavasti itsevarmuutta soittamiseen! Luovuus on tässä kolmen vuoden aikana lähetenyt lentoon tunneilta saaduilla harjoitteilla ja opettaja on antanut hyviä kommentteja ja uusia näkökulmia myös säveltämiini kappaleisiin. Tuskin tekisin nyt omaa musiikkia, jos en olisi aloittanut pianotunteja. Siitä olen kyllä äärimmäisen iloinen.

Vaikka kyseessä oli toistaiseksi viimeinen pianotunti, en kuitenkaan ole lopettamassa tunneilla käymistä kokonaan. Palaan pianotunneille kun olen saanut tämän musan julkaisuprojektin päätökseen.

Loppuuko sanoittaminen ja luovuus?

Sanoittaminen ja laulujen tekeminen on siinä mielessä outoa, että tässä 1,5 vuoden ajan kun olen biisejä kirjoittanut, olen pelännyt jokaisen tekemäni biisin jälkeen, että en enää pysty tekemään seuraavaa. Joka kerta kun onnistun tekemään mielestäni hyvän kappaleen, ajattelen sen olevan viimeinen kappale jonka teen. Tulee se tyhjä fiilis, että ”kaikki on sanottu”.

Höpsöintä tässä on se, että tämä pelko ei ole realisoitunut, vaan uuden biisin jälkeen on tullut aina seuraava. Ennemmin tai myöhemmin. Tahti on vieläpä pysynyt aika tasaisena, sillä joka kuukausi olen saanut valmiiksi ainakin yhden uuden biisin.

Esimerkiksi syyskuun aikana kirjoitin kaksi biisiä. Toinen näistä biiseistä ei mielestäni aivan onnistunut, eikä mennyt ”valmiit lyriikat” -kansioon. Näin ollen pääni uskottelee, ettei sitä biisiä lasketa. Lol. Toisaalta tein syyskuussa yhden varsin hyvän sanoituksen.

Keskiviikkona tein puolestaan töiden lomassa noin vartissa lähes valmiin tekstin ja sävellyksen siihen. Siitä pätkä alla.

stalkkasin sun profiilin
että tiedän missä meet
ja parissa tunnissa
selvitin sun osoitteen

mun on pakko tietää
mun on pakko tietää

mul on vieläkin se
sun paita kaapissa
Joka yö mä nukun 
se mun kainalossa

mun on pakko tietää 
ootko menny jo eteenpäin

koska mä en oo
koska mä en oo
en oo menny

Anu Marin, 2022
(Tekstin kopiointi tai levittäminen ilman lupaa kielletty.)

Tuo luovuuden ehtymisen pelko onkin ollut läsnä etenkin sen jälkeen, kun aloin etsimään itselleni tuottajaa. Ehkä se teki tästä musaprojektista mun aivoissa jotenkin todellisemman. Ehkä mieleeni hiipi ajatus, että nyt tämä on ”vakavaa” ja tästä eteepäin pitäisi toimia ammattimaisesti. Tietenkään näin ei ole, vaan kuka tahansa voi julkaista biisejä.

Isoin tukko luovuudelle onkin ne paineet siitä, että pitäisi tehdä enemmän ja nopeammin. Mitä rennompi olen, sen lähemmäs alitajuntaa pääsen ja sitä helpommin sanoittaminen onnistuu, mieli yhdistelee elämäntapahtumia lauluiksi.

Torstaina olin studiolla nauhoittamassa pianoraitoja ensimmäiselle singlelle. (OMG! Kirjoitinko sen jo tänne!) Juttelin Liinun kanssa laulujen kirjoittamisesta ja samoja keloja pyöri sielläkin päässä, vaikka sanoittamista on takanan 10 vuotta. On tietenkin aina kiva saada vertaistukea ja kuulla ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Ehkä nämäkin tunteet kuuluvat prosessiin.

Ehkä en koskaan pääse täysin eroon siitä pelosta, että sanat loppuvat. Mutta ainakin voin ottaa haasteen vastaan ja jatkaa kirjoittamista tuosta tunteesta huolimatta. Seuraava biisi odottaa niissä teksteissä joita kirjoitan.

Mistä löytää tuottajan ja miten tää musa-ala toimii?

Musaprojektini on tullut nyt siihen pisteeseen, että omia lauluja pitäisi alkaa äänittää ja laittaa sitä mukaa levitykseenkin. Siispä seuraava steppi onkin esimerkiksi sen miettiminen, mistä löytää tuottajan?

Jos et ymmärrä mitään tästä musabisneksestä ja musiikin julkaisemisesta, niin en ymmärrä paljoa minäkään. Musiikkiala toimii melkoisen verhon takana ja usein on vaikea hahmottaa reittiä ideasta valmiiksi biisiksi. Nykyään netistä voi tietysti hakea jonkin verran tietoa alan toimintatavoista, mutta tieto on kuitenkin hajallaan. Kyllä siis on kuulkaas Google täälläkin laulanut jo ainakin vuoden verran.

Omituisinta asiassa on se, että olen tosiaan opiskellut musiikkia sen 13 vuotta ja siitä huolimatta tällaiset asiat on jääneet hämärän peittoon. Oikeastaan musta on tosi surullista, että musiikkikoulutuksessa on minun aikaan keskitytty vain siihen teknisen osaamisen hiomiseen. Sekin on kyllä tärkeää, mutta mielestäni olisi ollut vähintäänkin järkevää opettaa myös sen oman musiikin tekemistä ja julkaisemista. (Opetussuunnitelmat on herranjumala onneksi muuttuneet tuosta 90-2000 luvuista.)

Mutta musiikkiopisto- ja konservatoriotraumoista eteenpäin… Olen itse edennyt asian kanssa nyt seuraavasti:

  • Alkuun otin tavoitteeksi tehdä vähintään 10 biisiä, joihin olen supertyytyväinen. Vähemmälläkin määrällä tietenkin selviäisi, mutta halusin lähinnä todistaa itselleni, että olen projektin suhteen tosissani ja että pystyn toistuvasti tekemään biisejä jotka iskee.
  • Opettelin tekemään demoja. Demojahan voi toki äänittää myös kännykällä ja niitäkin nauhoitteita voisi lähettää eteenpäin. Itse kuitenkin halusin demoista kännykkälaatua parempia, joten hankin sopivat äänityslaitteet tätä varten (äänikortti, mikrofoni, popfiltteri, heijastussuoja).
  • Tein itselleni artistiprofiilin, jolla kirkastin myös itselleni mitä olen hakemassa mahdolliselta yhteistyökumppanilta.
  • Nyt olen lähetellyt demoja sähköpostitse musiikkituottajille, tuotantoyhtiöille ym. tahoille joiden ajattelisin voivan auttaa tässä musiikkiprojektissa eteenpäin.

Haastavinta on tähän saakka ollut löytää sopivia henkilöitä auttamaan, kun niin isojen asioiden pitäisi klikata yhteen: henkilökemian, musiikillisen estetiikan ja kalenterin.

Tuottajia olen esimerkiksi etsinyt Spotifystä. Kun vastaan tulee kappale, joka on estetiikaltaan sitä mitä itse haen, katson kappaleen tekijät ja sitä kautta löydän henkilöitä joihin ottaa yhteyttä. Tämän lisäksi olen kysellyt apuja Facebookin kautta ja myös muutamalta artistilta itseltään.

Eilen olikin jo ensimmäinen tapaaminen erään musiikkituottajan / tuotantoyhtiön kanssa. Oli ihana saada palautetta biiseistä ja saada muutenkin vinkkejä tähän projektiin. Tapaamisesta jäi hyvä fiilis ja nyt olo on jo huomattavasti selkeämpi seuraavia tapaamisia ajatellen.

Mielenkiinnolla ja innolla katson mitä syksy nyt tuo tullessaan.

Skool ja kippis – Läksiäiset Juuassa

Montako kertaa elämän aikana serkku muuttaa Juuasta Torontoon? Ei montaa kertaa, joten kun kutsu käy läksiäisbileisiin, niin sinne mennään. Viime perjantaina lähdin junalla kohti Joensuuta. Hyppäsin Joensuusta serkkuni ystävän kyytiin josta matka jatkui kohti Juukaa.

Täytyy myöntää, että lähdin viikonloppuun todella väsyneenä edellisviikonlopun sanoituskurssin jäljiltä. Tätä tilaisuutta en olisi kuitenkaan mistään hinnasta jättänyt väliin. Jälkeenpäin voin sanoa, että onneksi lähdin väsymyksestä huolimatta.

Lauantai-ilta eteni hauskoissa ja tunteellisissa merkeissä Juuan Seurojentalolla. Oli aivan mahtavaa nähdä serkkuja, vanhoja tuttuja ja tavata uusiakin tyyppejä.

Sunnuntaiaamun fiilikset oli ehkä hieman heikohkot, mutta onneksi Suvi ja Marshall veivät aamiaiselle kahvila Hedwigin Helmeen, joka olikin tälle väsyneelle matkaajalle täydellisen rauhallinen ja tunnelmallinen paikka.

Tällaisten juhlien jälkeen mulle tulee todella kiitollinen olo, että olen päässyt yli siitä terveysterrorismi ajanjaksostani. On ihanaa lähteä reissuun ja juhlia kun ei enää tarvitse miettiä mitä voi syödä, meneekö ensi viikon treenit pilalle tai onko tupakan ja alkoholin nauttiminen terveellistä. Voi vaan heittäytyä siihen hetkeen joka nyt on.

Hyvinvointi on muutakin kuin liikunta tai seuraava hyvin nukuttu yö. Hyvinvointi ei ole tehokkuutta työssä ja arjessa. Ei itsensä jatkuvaa mittaamista ja kehon skannaamista.

Hyvinvointi on irti päästämistä. Sen hyväksymistä, että terveinkään elämä ei takaa mitään yksilötasolla.

Ehkä hyvinvointiin tarvitaan tanssimista kaukana todellisuudesta.

Ehkä tutun tai tuntemattoman ihmisen olkapään tuntemista omaa vasten.

Serkun läksiäiset Juuassa oli yksi ikimuistoisimmista illoista ja pian tavataankin hänen kanssaan Torontossa!

Sanoituskurssi ja fiilikset sen jälkeen…

Sanoituskurssi on nyt takanapäin ja huh huh, mistähän sitä aloittaisikaan… Ensinnäkin täytyy sanoa, että sanoituskurssi ylitti odotukseni ja sain juuri sitä mitä olin menossa hakemaan: palautetta, vertaistukea ja uskoa omaan tekemiseen.

Tosin viikonloppu oli myös erittäin intensiivinen ja vei kaiken energian. Olin etukäteen suunnitellut eläväni koko viikonlopun jossain ihanassa luovuuden kuplassa, jossa ensin käyn kurssilla hakemassa inspiraatiota ja oppeja, ja sen jälkeen vetäydyn illaksi sanoittamaan kotiin pianon ääreen. Toisin kävi. Kurssipäivän jälkeen energiat riitti juuri ja juuri sipsipussin avaamiseen sohvalla.

Kurssi alkoi perjantaina klo 16. Ensimmäisenä iltana tutustuimme toisiimme ja kävimme läpi kurssin ennakkotehtäviä. Olin varannut myös henkilökohtaisen sparrausajan Iisalle heti perjantai-iltaan ja käytinkin sen valmiin sanoitukseni läpikäymiseen. Demokappaleen soittaminen jollekin ammattilaiselle oli kyllä jännittävä kokemus, mutta sain lempeää palautetta ja kaipaamaani kritiikkiä ja kehitysehdotuksia.

Lauantaina päivä startattiin käymällä läpi aiheen valitsemista, aiheen rajaamista, sanoittamisen metriikkaa ja muuta teoriaa. Tämän jälkeen aloitettiinkin jo omien sanoitusten kirjoittaminen. Tai ainakin yritettiin aloittaa. Itsehän lähinnä istuin sohvalla tuijottamassa tietokoneen tyhjää ruutua jonkinlaisen kirjoitusblokin vallassa. Epätoivostani kertoo ehkä se, että lähdin kävelylle ja päädyin Kallion kirkkoon kuuntelemaan urkumusiikkia. Ei auttanut kirjoitusblokkiin, mutta olipahan kiva kuunnella.

Kurssin iltaosuudessa Iisa kertoi kattavasti musiikkibisneksestä ja sen toiminnasta sanoittajan näkökulmasta. Oli hienoa saada ensikäden tietoa ammattilaiselta, sillä musiikkialan verhon taakse on vaikea nähdä.

Kun lähdin lauantaina kotiin, koetin vielä bussissa saada sanoistusta kasaan. Tässä vaiheessa olin varma, että en onnistu kirjoittamaan sanoitusta viikonlopun aikana ja minun pitää lukea jokin vanhoista sanoituksistani kurssin lopuksi. Yön nukuin huonosti miettien kuinka olen ainut, joka ei saanut tekstiä aikaan.

Sunnuntaiaamuna kävimme keskustelua kurssikaverini Juhon kanssa. Tsekkasin Juhon kirjoittamaa sanoitusta ja puhuttiin yleisesti siitä mitä aiheita meillä oli mielessä kurssille tullessa. En tiedä auttoiko tämä keskustelu jäsentelemään asioita, mutta sunnuntai-aamun teoriaopetuksen aikaan aloin saamaan välähdyksiä, joita kirjailin ylös paperin reunoille.

Tunnin lounastauon aikana kirjoitinkin lyriikan lähes valmiiksi. (Lyriikka alla.)

Lounaan jälkeen kaikki halukkaat saivat lukea viikonlopun aikana kirjoittamansa sanoituksen. Väitän, että kurssin turvallinen ja lämmin ilmapiiri oli syynä siihen, että suurin osa kurssilaisista luki tuotoksensa. Ja WAU miten vahvoja tekstejä saikaan kurssin lopuksi kuunnella.

Sanoituskurssi syvensi hienosti Iisan kirjan (Itke, kirjoita, laula – Kaikki sanoittamani tunteet, Nemo) asioita ja sain todella paljon sulateltavaa. Omia sanoituksia katsoo nyt ihan eri näkökulmasta kuin aiemmin.

Oman kiitoksensa ansaitsee kurssikaverit, koska hitto meillä oli ihana porukka kasassa. Tajuttoman lahjakkaita ja osaavia tyyppejä, joiden seurassa oli kuin kotonaan. Sain monta uutta kaveria ja sellaista tyyppiä joihin voin ottaa yhteyttä, jos tarvitsen apua tai vertaistukea sanoitus- ja musahommissa.

Kultareunaisia shampanjalaseja

(Verse 1)
Mulla ois nyt sulle asiaa
Haluaisin sulle vielä soittaa

(Bridge)
Mehän puhuttiin aina säästä
Ja siitä koska nähtäisiin
Nyt kaiken roskapussiin sullon
tän ajanjakson pakettiin

(Chorus)
Yhden asian
sulta varastan
kultareunaisia shampanjalaseja
Yhden asian
sulta varastan
kultareunaisia shampanjalaseja

(Verse 2)
Täällä kesken on niin monta
räsymattoa tosi monta

(Bridge)
Parisängyn päällä istun
Katson tyhjiin käytäviin
Nyt kaiken roskapussiin sullon
tän ajanjakson pakettiin.

(Chorus)
Yhden asian
sulta varastan
kultareunaisia shampanjalaseja
Yhden asian
sulta varastan
kultareunaisia shampanjalaseja

(C-osa)
Älä mene vielä
Älä mene vielä
Älä mene vielä
Hei
Älä mene vielä

Anu Marin, 2022
(Tekstin kopiointi tai levittäminen ilman lupaa kielletty.)

Tykkää facebookissa!

Kategoriat

Pin It on Pinterest

Share This