Viime viikolla Helsingin Sanomat uutisoi kuinka Spotify siirtää soittolistojen teon Ruotsiin ja tämä aiheutti pienimuotoisen mylläkän ainakin Suomen indie-musakentässä, sillä monet muusikot pohtivat, pääsevätkö pienet artistit enää Spotifyn kuratoimille soittolistoille.

Jos Spotifyn toimintaperiaate ei ole sinulle tuttu, aloitetaan perusteista.

Kun julkaiset musiikkia Spotifyhin artistina, biisi pitchataan eli sille tehdään myyntipuhe Spotify for Artists -palvelussa. Tämä pitch sekä itse julkaisu päätyvät ihmiselle, joka lukee kuvauksen, kuuntelee biisin ja päättää, sijoitetaanko se Spotifyn omille soittolistoille. Suomessa tähän työhön on ollut tasan yksi henkilö, mikä on jo itsessään ongelmallista. Käytännössä soittolistat ovat määräytyneet yhden ihmisen musiikillisten preferenssien mukaan.

Miksi soittolistoille pääsemisellä on väliä?

Erityisesti pienille ja tuntemattomille artisteille soittolistat ovat elintärkeitä. Spotify ei maksa indie-artisteille käytännössä mitään (kysymys on niin olemattoman pienistä summista, että tulopuolta ei oikeastaan synny). Rahan sijaan Spotifystä haetaankin näkyvyyttä ja kuuntelukertoja. Näkyvyyden sitten toivotaan sormet ristissä tuovan mitä tahansa muuta myyntiä (keikat, merch-tuotteet, fyysiset äänitteet jne.), jolla artisti kattaisi edes biisin tuotantokustannukset.

Soittolistoille pääseminen ja niillä pysyminen puolestaan tuo uusia kuulijoita biiseille. Kun esikoissingleni ”Äiti” pärähti ilmestyessään peräti kahdelle Spotify-listalle, joista toinen oli vielä suhteellisen ison seuraajamäärän omaava New Music Friday -lista, sen kuuntelumäärät kasvoivat mittapuullani räjähdysmäisesti. Kun seuraavat biisini pääsivät vain yhdelle pienemmälle Spotify-listalle, ja silloinkin listan häntäpäähän, niiden kuuntelukerrat jäivät kauas esikoissinglen kuuntelumääristä. Pienemmillä indie-artisteilla kuuntelumäärät jäävät helposti alle tuhanteen kuuntelukertaan mikäli listauksia ei tule. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei kukaan löydä musiikkia, jota ei näy missään.

Mitä Spotifyn Ruotsi-siirto tarkoittaa pienille artisteille?

Nyt kun se yksi ja ainut Spotify-listojen tekijä on potkittu pois palkkalistoilta ja soittolistojen teko siirretty Ruotsiin, etenkin pienet artistit pelkäävät sen vievän mahdollisuudet päästä soittolistoille. Itse näen tässä muutaman mahdollisen skenaarion, joissa voi olla niin hyvät kuin huonotkin puolensa:

1. Listojen tekijä ei tunne Suomen musiikkikenttää

Ruotsalaiset soittolistojen rakentajat saattavat olla uhka tai mahdollisuus. Jos ei tunne Suomen musiikkikenttää, listaukset saattavat tapahtua pelkän suosion tai kuuntelumäärien perusteella. On aina varmempi valinta soittaa musiikkia suosituimmilta artisteilta, jos halutaan kasvattaa listojen seuraajamääriä.

2. Listojen tekijä ei tunne Suomen musiikkikenttää 😀

Toisaalta, jos ei tunne Suomen musiikkikenttää, listaukset saattavat tapahtua jonkun aivan muun kuin pelkän suosion tai kuuntelumäärien perusteella, esimerkiksi listan tekijän omien musiikillisten preferenssien mukaan, joka taas saattaa tuottaa mielenkiintoisia nostoja tai sitten ei. 😀 Riippuu kai preferensseistä ja mistä kantilta asiaa katsoo.

3. Tekoäly luo tulevaisuuden yksilölliset soittolistat

Spotifyn päätös voi enteillä myös sitä, että ihmisten tekemä työ siirtyy vähitellen tekoälylle. Jo nyt algoritmit tekevät käyttäjille “soittolistaradioita” oman kuunteluhistorian perusteella. Tekoälyn tekemät nostot riippuvat aina siitä, mihin se on opetettu. On ehkä hieman naiivia odottaa, että yksikään techbro koodaisi tekoälyn, joka huomioisi positiivisella tavalla marginaalimusiikkia ja pieniä artisteja.

Lisäksi, jos tekoälyllä on jatkossa suurempi rooli soittolistojen luomisessa, on täysin mahdollista, että algoritmejä taitavasti hyödyntävät artistit alkavat optimoida sekä pitchejään että artistiprofiilejaan niin, että tekoäly “ymmärtää” ne paremmin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ne artistit, jotka osaavat puhua oikeaa kieltä (avainsanat, metadata, kuvaukset) päätyvät listoille.

Pohdintaa omasta tulevaisuudestani Spotifyssä

Olen julkaisemassa musiikkia seuraavan kerran keväällä 2026. Todennäköisesti julkaisen tulevan masennusfolk-EP:n kaksi ensimmäistä singleä myös Spotifyssä testatakseni päätyvätkö biisit edelleen soittolistoille. Mikäli biisit eivät saa listauksia, ja kuuntelumäärät jäävät olemattomiksi, päättyy todennäköisesti matkani Spotifyn kanssa siihen ja tulevaisuudessa musiikkini voi kuunnella muista suoratoistopalveluista.

Vaikka Spotify nostaisi seuraavia singlejäni, en silti julkaise palvelussa koko EP:tä. Tämä johtuu siitä, että albumiraidat eivät tuota juuri mitään, eivät rahaa eivätkä näkyvyyttä. Miksi siis antaisin ne Spotifylle ilmaiseksi? Koko EP:n saavat ne, jotka ostavat sen Bandcampista tai fyysisenä äänitteenä. Ota siis Bandcamp-tilini seurantaan.

Jos taas haluat tukea minua EP:n tuotantokustannuksissa, etsin yritysyhteistyökumppaneita ja sponsoreita. Suunnittelemani yhteistyöpaketit yrityksille löydät TÄÄLTÄ.

Pin It on Pinterest

Share This