Musaprojektini on tullut nyt siihen pisteeseen, että omia lauluja pitäisi alkaa äänittää ja laittaa sitä mukaa levitykseenkin. Siispä seuraava steppi onkin esimerkiksi sen miettiminen, mistä löytää tuottajan?
Jos et ymmärrä mitään tästä musabisneksestä ja musiikin julkaisemisesta, niin en ymmärrä paljoa minäkään. Musiikkiala toimii melkoisen verhon takana ja usein on vaikea hahmottaa reittiä ideasta valmiiksi biisiksi. Nykyään netistä voi tietysti hakea jonkin verran tietoa alan toimintatavoista, mutta tieto on kuitenkin hajallaan. Kyllä siis on kuulkaas Google täälläkin laulanut jo ainakin vuoden verran.
Omituisinta asiassa on se, että olen tosiaan opiskellut musiikkia sen 13 vuotta ja siitä huolimatta tällaiset asiat on jääneet hämärän peittoon. Oikeastaan musta on tosi surullista, että musiikkikoulutuksessa on minun aikaan keskitytty vain siihen teknisen osaamisen hiomiseen. Sekin on kyllä tärkeää, mutta mielestäni olisi ollut vähintäänkin järkevää opettaa myös sen oman musiikin tekemistä ja julkaisemista. (Opetussuunnitelmat on herranjumala onneksi muuttuneet tuosta 90-2000 luvuista.)
Mutta musiikkiopisto- ja konservatoriotraumoista eteenpäin… Olen itse edennyt asian kanssa nyt seuraavasti:
- Alkuun otin tavoitteeksi tehdä vähintään 10 biisiä, joihin olen supertyytyväinen. Vähemmälläkin määrällä tietenkin selviäisi, mutta halusin lähinnä todistaa itselleni, että olen projektin suhteen tosissani ja että pystyn toistuvasti tekemään biisejä jotka iskee.
- Opettelin tekemään demoja. Demojahan voi toki äänittää myös kännykällä ja niitäkin nauhoitteita voisi lähettää eteenpäin. Itse kuitenkin halusin demoista kännykkälaatua parempia, joten hankin sopivat äänityslaitteet tätä varten (äänikortti, mikrofoni, popfiltteri, heijastussuoja).
- Tein itselleni artistiprofiilin, jolla kirkastin myös itselleni mitä olen hakemassa mahdolliselta yhteistyökumppanilta.
- Nyt olen lähetellyt demoja sähköpostitse musiikkituottajille, tuotantoyhtiöille ym. tahoille joiden ajattelisin voivan auttaa tässä musiikkiprojektissa eteenpäin.
Haastavinta on tähän saakka ollut löytää sopivia henkilöitä auttamaan, kun niin isojen asioiden pitäisi klikata yhteen: henkilökemian, musiikillisen estetiikan ja kalenterin.
Tuottajia olen esimerkiksi etsinyt Spotifystä. Kun vastaan tulee kappale, joka on estetiikaltaan sitä mitä itse haen, katson kappaleen tekijät ja sitä kautta löydän henkilöitä joihin ottaa yhteyttä. Tämän lisäksi olen kysellyt apuja Facebookin kautta ja myös muutamalta artistilta itseltään.
Eilen olikin jo ensimmäinen tapaaminen erään musiikkituottajan / tuotantoyhtiön kanssa. Oli ihana saada palautetta biiseistä ja saada muutenkin vinkkejä tähän projektiin. Tapaamisesta jäi hyvä fiilis ja nyt olo on jo huomattavasti selkeämpi seuraavia tapaamisia ajatellen.
Mielenkiinnolla ja innolla katson mitä syksy nyt tuo tullessaan.