Onko kehonmuokkaus jojo-laihduttamista?

Viimeisen vuoden aikana olen pohtinut jojo-laihduttamisen ja kehonmuokkauksen eroja. Jojo-laihduttamisella vaikuttaisi olevan haittoja ainakin aineenvaihdunnan toimintaan, syömisen hallintaan ja mieleen. Usein jojo-laihduttajat vain kasvattaa elopainoaan vuosien kierteen aikana. Tästä syystä olen kokenut suurta ristiriitaa ohjeistaessani ihmisiä kehonmuokkaukseen (huom. kehonmuokkaus ei ole pelkkää laihduttamista) tai tähdätessäni itse voimanostokisoihin alempaan painoluokkaan. Eikö tämä juuri ole sitä jojo-laihduttamista? Ensin laihdutetaan, sitten taas kasvatetaan voimaa ja lihasta plussakaloreilla, sitten taas laihdutetaan jotta päästään kisoissa alempaan painoluokkaan tai näytetään kivalle rannalla. Tätä ympyrää toistetaan niin kauan kunnes kyllästytään ja sen jälkeen voikin siirtyä ylläpitämään painoa jossa on hyvä fiilis ympäri vuoden. Näinkö helppoa se sitten on? Mikä ero tällaisella painonvaihtelussa on verrattuna jojo-laihdutukseen?

Mitä on kehonmuokkaus?

Suunnitelmallisessa ja jatkuvassa kehonmuokkauksessa asiat etenevät suunnitellusti. Ne jotka muokkaavat kehoaan onnistuneesti, ovat jo omaksuneet peruselämäntavat pohjalle ja haluavat viedä asioita seuraavalle tasolle. Kehonmuokkaus pähkinänkuoressa on jotain tällaista:

  • Treeni on nousujohteista ja säännöllistä ympäri vuoden.
  • Plussakaloreilla ollaan hallitusti ja…
  • sopivan ajankohdan koittaessa pudotetaan energiansaanti ylläpitokaloreille tai maltilliseen energiavajeeseen.
  • Kasvatus- ja laihdutus -jaksoilla on aina selkeä aikataulu eli alku ja loppu. Dieetillä ei siis olla dieetiltä päästyäänkin. Kehonmuokkaus ei ole siis jatkuvaa laihduttamista.
  • Kehonmuokkaaja ei tee sikabulkkia, on-off-liikuntaa, pikadieettejä, pussikuureja tai muutakaan hulluttelua, vaan fiksua, maltillista ja suunnitelmallista työtä. Kaiken pohjana on (tai ainakin pitäisi olla) kiinnostus ja halu tehdä asioita systemaattisesti ja positiivisessa hengessä. Tässä kohtaa voidaan puhua painonhallinnasta. Painoa joko nostetaan, lasketaan tai pidetään samana aina tarpeen mukaan.

Lopputuloksena kehonmuokkaajalla on (parhaassa tapauksessa) vuosi vuodelta kasvava lihasmassa ja tiiviimmän näköinen kroppa. Jos kaikki tehdään fiksusti ja hyvin perustein, ei kehonkuvan kanssa tule ongelmia.

Miten jojo-laihduttaminen eroaa kehonmuokkauksesta?

Jojo-laihduttajan tie vaikuttaisi äkkikatsannalla olevan samanlainen kuin kehonmuokkaajan, paino nousee ja laskee tasaisin väliajoin. Tässä kuitenkin ne tärkeät pointit jotka erottavat jojo-laihduttajan kehonmuokkaajasta.

  • Suunnitelma puuttuu osittain tai kokonaan.
  • Odotetaan lopputulosta, muttei nautita matkasta.
  • Laihdutuksen jälkeen palataan takaisin vanhaan, koska elämäntapojen kivijalka ei ole rakennettu tarpeeksi vahvalle pohjalle ennen laihdutusta.
  • Laihdutuskuuri on usein äärimmäinen. Se kestää pitkään ja sisältää paljon kieltoja ja niin kovaa energiavajetta, että kuurin jälkeen syömistä on hankala hallita.
  • Ajan saatossa kehonkoostumus muokkautuu entistä huonompaan suuntaan. Toistuvasti tapahtuvista massiivisista energiarajoituksista johtuen lihasmassa häviää ja aineenvaihdunta hidastuu. Mässäilyyn tippuminen kerta toisensa jälkeen alkaa kerätä rasvaa ympäri kehoa. Rasvaa kertyy helpommin ja paljon enemmän kuin aikaisemmin.

Jojo-laihduttajan laihdutusprojektit pohjautuvat vihaan omaa kehoa kohtaan ja itse tekemisestä puuttuu ilo. Silloin kun ei nauti matkasta, on vaikea jatkaa niiden asioiden tekemistä jotka ylläpitäisivät tuloksia. Peruselämäntavat eivät muodosta tekemiseen vankkaa kivijalkaa, vaan dieetiltä tipahdetaan usein mässäilemään sitä mitä ennen dieettiä (=esimerkiksi energiatiheää ruokaa) ja liikkumaan epäsäännöllisesti. Syy kierteeseen on yksinkertaisesti tiedon puute. Toisin kuin useimmat väittävät, ihmiset eivät osaa, eivätkä tiedä miten saadaan pysyviä tuloksia.

Miten päästään pois jojoilusta ja tullaan kehonmuokkaajiksi?

Näen, että kehonmuokkaaminen lähtee aina ensin elämäntapamuutoksen tekemisestä. Elämäntapamuutoksessa rakennetaan hyvinvoinnin kivijalka jota tarvitaan ennen kuin aletaan tavoitella systemaattisempaa kehonmuokkausta. Elämäntapamuutoksen on tarkoitus opettaa stressittömät elämäntavat treenistä, levosta ja ravinnosta, jotka kulkevat helposti mukana kiireessä, reissussa ja arjessa. Ei laskemista, ei tarkkailua, ei ongelmia. Kun terveelliset elämäntavat ovat osa päivittäistä arkea, ei laihdutuskuurinkaan jälkeen tipahda enää totaalisesti tyhjän päälle.

Kehonmuokkaaja tarvitsee erityisen paljon pitkäjänteisyyttä ja kykyä nähdä kauas tulevaan. Mikä olisikaan parempi tapa opettaa sitä itselleen kuin elämäntapamuutoksen tekeminen. Se opettaa meidät ajattelemaan asioita pitkällä aikajänteellä ja löytämään rauhan tekemiseen.


Tule uutiskirjeen tilaajaksi TÄSTÄ ja saat lahjaksi e-kirjan!

Entä jos painon kyttääminen ei olekaan pahasta?

Olen ollut pitkään sitä mieltä, että painon tarkkailu tekee ihmiset neuroottisiksi ja siksi olen välttänyt sitä useiden asiakkaiden kanssa. Lopetin oman painon seuraamisen siinä vaiheessa kun vaaka alkoi ahdistaa. Se tuntui vievän tuskallisen paljon huomiota pois itse tekemisestä ja määrittävän koko päivän fiiliksen. Kun pääsin irti vaakasta, huomasin olevani paljon tyytyväisempi itseeni, ottavani liikunnan suhteen monipuolisempia tavoitteita ja lopulta vaakalukema menetti merkitystään. Jos joskus satuin vaakalle astumaan, huomasin ettei se aiheuttanut minulle enää tunnereaktiota.

Se mistä vaaka-ahdistus usein johtuu on, että ihmiset eivät ymmärrä vaakan perimmäistä luonnetta. Pidämme kilon painonnousua maailmanloppuna. Luulemme painonnousun tarkoittavan aina lihomista ja painon laskun laihtumista. Pelästymme kun näemme iltapainon, sillä ensimmäinen ajatus on: ”Lihoin päivän aikana 2kg! Minähän PAISUN!” Aloitamme salitreenaamisen ja vaakalukema alkaa nousta, ja sitten taas lopetamme salitreenaamisen, koska: ”Minähän vain lihoin kun treenasin salilla!” Aloitamme karppauksen, koska ”sillä se paino aina lähtee” ja pelkäämme hiilareita koska: ”Kun lisää hiilareita, mulla tulee heti 3kg lisää painoa”. Syöt viikonloppuna pussillisen karkkia ja käyt ravintolassa. Seuraavana päivänä katsot painoa ja toteat ”lihoneesi” +2kg ja päätät vähentää syömistä seuraavalta päivältä jotta ”laihtuisit”. Kuulostaako tutulta? Minun korvaan tällainen ajatusmaailma kuulostaa täysin järjettömälle, sairaalle, neuroottiselle ja aivan henkisesti aivan helvetin raskaalle. Sitä se myös on. Tällä tyylillä elämästä tulee jatkuvaa soutamista ja huopaamista jossa tehdään päätelmiä ja päätöksiä liian lyhyellä (päivien tai jopa tuntien) aikavälillä.

Painonvaihtelut eivät ole aina läskiä. Vaakalukeman tippuminen ei tarkoita automaattisesti rasvan palamista. Se että havittelee ainoastaan vaakalukemaa ymmärtämättä mistä asioista numero siellä koostuu on aivan käsittämätöntä tyhmyyttä (no okei, tietämättömyyttäkin myös). Tällainen tavoite ajaa meidät pussikeittokuureille, se ajaa meidät pois liikunnan parista. Se ajaa meidät vuosi vuodelta kohti heikompaa toimintakykyä. Menetät lihasmassaa, menetät toimintakykyä, hidastat aineenvaihduntaa, heikennät terveyttä.

Opettele tuntemaan ihmisfysiologiaa edes sen verran, että ymmärrät painon koostuvan muistakin asioista kuin läskistä. Paino koostuu lihaksista, luista, kudoksista, nesteistä, ruokamassasta joka on sisälläsi ja tietysti myös rasvasta. Luuletko, että ainut muuttuva asia kehossa on rasvan määrä? Luuletko, että kaikki muu kehossa on täysin stabiilia? Kun pudotat hiilarit pois ruokavaliosta, kadonnut paino ei suinkaan ole rasvaa vaan glykogeenivarastojen tyhjenemistä. Ja kyllä, olosi saattaa ”tuntua hoikemmalle”, mutta sillä ei ole mitään tekemistä rasvanpolton kanssa. Jos taas lisäät hiilareita ruokavalioon pitkän vähähiilarisen jakson jälkeen, glykogeenivarastot täyttyvät ja nestettä kertyy kehoon. Nesteen kertyminen ei ole paha asia, kuten jotkut naiset tuntuvat kuvittelevan. Se on normaali asia. Jos syöt dieetillä reilummin herkkuja yhtenä päivänä, täyttyvät nämä glykogeenivarastot samaan tapaan, nestettä kertyy kroppaan ja osa kertyneestä painosta on luonnollisesti itse ruoan painoa. Kuten totesimme viimeisimmän ravintovalmentajakoulutuksen lähijaksolla, kroppaan on erittäin vaikea kerätä 150g enempää rasvaa yhden päivän aikana.

”No ei mua haittaa jos lihasmassaakin lähtee, parempi vaan kun laihdun 2kg viikossa.” Kyllä se muuten haittaa jos laihdutat pois sitä massaa joka ylläpitää terveyttä ja toimintakykyä. Kahden kilon pudotus viikossa on liikaa. Jopa yhden kilon pudottaminen viikossa on liikaa, mikäli haluaa säilyttää lihasmassan. Jos kuulen tällaisen lauseen asiakkaan suusta, voin sanoa jo suoraan, että: ”Sinä et tajua omaa parastasi, joten tässä asiassa et ole enää oikeustoimikelpoinen henkilö.” Kaikki se paino mikä lähtee laihduttaessa muualta kuin rasvasta on turhaa ja ajanhukkaa.

Mutta onko tähän kaikkeen ratkaisu se, että lopettaa vaakalla ravaamisen kokonaan? Näen asian niin, että aluksi se voikin olla ratkaisu. Näin pääsee pahimmasta ajatusmylläkästä eroon, varsinkin jos samalla työstää ajatuksia itsestä (esim. terapiassa). Koen kuitenkin, että tähänkin asiaan kannattaa opetella suhtautumaan neutraalisti ja käydä sekin prosessi läpi. Miksi vaakalukema aiheuttaa tunnereaktion? Mistä ylipäätään tiedät oletko laihtunut vai lihonut? Vaaka ei nimittäin yksistään pysty sitä sinulle kertomaan. Painon seuraaminen voi olla opettavaista. Se voi opettaa kehon toiminnasta, kun samalla opettelee seuraamaan painoa pitkällä aikavälillä, ei vain yksittäisiä päiviä siellä täällä. Painoa voi käyttää yhtenä edistymisen seurannan välineenä mutta ei ainoana. Opettele monipuolistamaan tavoitteita ja mieti myös toimintaan tähtääviä tavoitteita. Pelkän päämäärän ajatteleminen on kuluttavaa. Nauti ennemmin tekemisestä, kokemisesta ja oppimisesta.

Viimeisimmän dieettini aikaan mittasin painoa lähes päivittäin (luonnollisesti tein sen aina ensimmäisenä aamulla wc käynnin jälkeen). Tarkkailin yhden päivän sijaan viikon keskiarvopainoa, silloin ei ollut oikeastaan väliä mitä viikolla painoin, sillä paino heittelehti noin +/-1kg välillä ja vapaan aterian jälkeen (joita pidin kerran viikossa ja söin v*tusti) painoa tuli useinkin +1,5-2kg lisää. Se oli luonnollista. Vaikka painossa oli isojakin heilahduksia, viikon keskiarvopaino oli kutakuinkin stabiili tai hienoisesti laskusuuntainen. Muutoksia ruokavalioon ei siis tehty yhden päivän perusteella, eikä yhden päivän lukemalla ollut vaikutusta oikeastaan mihinkään. Ainut mikä merkitsi oli viikon keskiarvopaino ja sekin useamman viikon aikajänteellä.

Vaaka voi parhaimmillaan auttaa ymmärtämään, että paino muuttuu ja se kuuluu kehon normaaliin toimintaan, ja sillä on vain vähän tekemistä kehon läskien kanssa. Huomaat kuinka vähän yksittäisillä päivillä on tekemistä rasvanpolton kanssa. Voit herkutella ja antaa painon vain nousta seuraavalle päivälle ilman turhaa nälkäkuurirangaistusta. Loppujen lopuksi vaaka on vain esine josta näet numeroita. Se ei mittaa hyvinvointia, vireystasoa, terveyttä, iloa tai muitakaan elämän merkityksellisiä asioita.

Opin treenaamaan hämyisessä luolassa

Kun yli 10v sitten aloitin ensimmäistä kertaa salitreenaamisen, kävin kunnallisilla saleilla ja olin pihalla kuin lumiukko. Suoraan sanottuna hävetti kävellä salin ovista sisään, koska joka kerta laitteisiin vääntäytyessä mietin olenko edes oikein päin. Kun vuosia kului ja haaveissa oli tavoitteellinen treenaaminen, aloin kokeilla treenipaikkoja.

Kävin pari kertaa ns. naisten salilla, mutta ahdistuin. Pinkkiä siellä, pinkkiä täällä. ”Ihania” voimalauseita. Pukuhuoneessa tuoksuu ruusuilta ja peilin eteen on kannettu kasa muotoilutuotteita. Salilla musiikki soi vienosti taustalla, ihmiset pumppaavat laitteissa reiden lähentäjiä (kyllä sekin on ihan hyödyllistä, mutta miksi aina niitä reiden lähentäjiä) ja lukevat naistenlehtiä. Vedin korvanapit korvaan ja treenasin hiki valuen, ääniä päästellen (toim. huom. ei pieruja) ja salin isoimmat painot valiten. Sain mulkoilevia katseita osakseni. Tunsin olevani kummajainen. Vaikka tykkään pinkistä, niin liika on liikaa. Jos olisin ollut paikassa kauemmin olisin varmaan oksentanut sateenkaaren ja paskantanut tähtisadetta.

Lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta päädyin voimanostajien anaboliseen äijäluolaan. (Taisin olla ensimmäinen nainen joka asteli salin ovista sisään.) Kaijuttimista pauhasi 24/7: ”Masokisti, sadisti se koskee sinua. Anarkisti, fasisti, se koskee sinua. Nauru seis, liikkeet jatkuu se koskee sinua. Kansalle virtaa, se sattuu ja se koskee sinua! Kärsi! Kärsi! Kärsi!” Salin peiliin oli jämähtänyt kiinni räkä (tai joku muu vastaava erite). Silti jollain sairaalla tavalla tykästyin paikkaan. Aivan hirveä raivo kaikessa tekemisessä. Ennätykset runnotaan uusiksi vaikka väkisin koko salin huutaessa ”nosta nyt SAATANA”. Ketään ei kiinnosta tuletko paikalle pieruverkkareissa, oletko käynyt suihkussa viimeksi viikko sitten tai onko painoa tullut 10kg vai 100kg viime näkemästä.Pahin virhe mitä saattoi tehdä oli penkkipunnerruksen jättäminen irti rinnasta tai kyykyn kaatuminen eteen. Siellä maan alla kosteassa ja hämyisessä luolassa opin ensimmäistä kertaa treenaamaan kovempaa kuin aiemmin. Vaikka paikassa oli huonotkin puolensa, niin treenaaminen siellä oli opettavaista aikaa.

Olisi hienoa jos jokainen treenaaja pääsisi ympäristöön, jossa lopetetaan se läskien vatvominen ja keskitytään olennaiseen eli suorituskykyä nostavaan treenaamiseen ja laadukkaisiin treenitekniikoihin. Paikka jossa ihmiset kannustavat toisiaan tosissaan ruokkii onnistumista jokaiselle. Kun tuntee kanssatreenaajat ei kehtaa jäädä viikoiksi sohvalle makaamaan ellei ole ihan pakko. Tutulle uskaltaa sanoa suoraan ”vituiksi meni”, jos selkä pyöristyy maastavedossa tai penkkipunnerrus jää rinnalle. Ympäröi itsesi tinkimättömillä treenaajilla ja urheilijoilla ja hengitä samaa ilmaa heidän kanssaan. Tällaisessa seurassa oma asenteesi treenaamiseen ja ulkonäköön muuttuu vaikka sinusta ei tulisi urheilijaa. Ketään ei nimittäin kiinnosta miltä näytät, vaan paljonko nostat.

Olen huomannut, että olen uuden saliprojektin myötä palannut ikäänkuin juurilleni. Olin yritystä perustaessani kapinallinen ja siitä sain kuulla sekä hyvässä että pahassa. Kun perustin yritykseni 2011 oli tavoitteenani luoda paikka, jonne tullessa kehittyy väkisin. Toivoin, että saisin äijäluolasta pienen palan mukaani (ne parhaat palat). Halusin paikan jossa kaikki tuntevat toisensa, jossa treenataan pienellä porukalla mutta ei kuitenkaan olla sisäänpäin kääntyneitä. Paikan jonka henki huokuisi asennetta ja kulmikkuutta. Ei enkelipölyä ja zeniä vaan yksinkertaisuutta ja suoraviivaisuutta. Kun ympärillä on jatkuvasti ihmisiä jotka treenaavat tosissaan, urheilijoita joiden elanto on kiinni suorituskyvystä ja toinen toistaan vahvempia miehiä ja naisia niin omatkin suoritukset yltävät aina vain parempaan. Jokainen valmennettava ja treenaaja pistää 110% likoon miettimättä mahamakkaroita tai selluliittia.

Terveellinen elämäntapa on täynnä sääntöjä

Puhun paljon siitä, että kuinka terveelliset elämäntavat pitäisi tuntua helpoilta. Yksi ilta sitten mietin tässä, että ”paskat”. Jos elämä olisi aina helppoa, söisin enemmän berliininmunkkeja, valvoisin myöhään ja nukkuisin pitkään. Olisi kiva jos saisi samoja tuloksia tekemällä asioita vain puolitehoilla. Se olisi helppoa ja ainakin tiettyyn pisteeseen asti kivaakin. Jos kuitenkin haluaa kehittyä (sopii mihin tahansa elämän osa-alueeseen), on oltava sääntöjä joita noudattaa.

Ilman sääntöjä suurin osa meistä olisi kuin pikkulapsia. Nukuttaisiin milloin sattuu ja karkkipäivä olisi joka päivä. Kun olemme lapsia, aikuiset sanelevat meille säännöt ja valvovat niitä. Kun olemme aikuisia, meidän pitäisi itse sanella omat sääntömme ja pystyä sitoutumaan niihin. Varaudu siihen, että kun muutat jotain kohtaat aluksi vastustusta. Mitä kauemmin toistat uutta, sen vaikeampi siitä on enää luopua.

Kuvitellaan, että menet nälkäisenä ruokakauppaan ostamaan terveellistä välipalaa. Viimeistään karkkihyllyn kohdalla mielessä käy, ”josko nyt yhden suklaapatukan alkupalaksi”. Jos tässä kohtaa ei ole tehnyt itsensä kanssa sopimusta ”ensin syön oikeaa ruokaa ja sitten ostan herkkuja jos niitä vielä tarvitsen”, niin suklaapatukka livahtaa ostoskoriin huomaamatta. Terveellinen elämä on täynnä sääntöjä joihin tulee sitoutua loppuelämäkseen.

Säännöt ja kurinalaisuus eivät tarkoita, että koko elämä olisi kärsimystä. Uusiin tapoihin tottuu ajan kanssa. Loppujen lopuksi tasapainossa oleva keho ei vaadi herkkuja alituiseen eikä jää joka ilta sohvan pohjalle tuijottamaan televisiota. On itsestään selvää, että liikut säännöllisesti, nukut riittävästi ja syöt hyvin, vaikka välillä v*tuttaisi. Siinä missä suklaapatukasta kieltäytyminen olisi tuntunut vuosia sitten maailmanlopulle, kuten pikkulapsesta joka heittäytyy kaupan lattialle itkemään, ei se tänään hetkauta juurikaan. Suklaapatukka odottaa kaupan hyllyllä sitä oikeaa hetkeä.

Itsensä syyllistäminen tai herjaaminen ei auta tekemään parempia valintoja jatkossa. Opettele ennemmin ymmärtämään kuin ruoskimaan itseäsi. Useimmat meistä kuitenkin syyllistyvät juurikin tähän oman itsensä sättimiseen. Itsensä sättiminen ja haukkuminen ei lisää terveyttä tai hyvinvointia – päinvastoin. Mitä enemmän sitä teet, sen pienemmiksi palasiksi murenet sisältä. Sen enemmän iskostat mieleesi kuinka heikko, saamaton ja laiska olet – ja silloin todella alat olla. Mitä pidempään päätät toistaa tätä mantraa, sitä vaikeampi siitä on luopua.

Säännöt eivät siis tarkoita, että elämän tulisi muuttua itsesyytöksen poluksi. Silloin kun herkuttelet, herkuttele hyvällä omalla tunnolla. Silloin kun lepäät, salli se itsellesi. Terveellisen elämän säännöt menevät käytäntöön ymmärryksen ja lempeyden kautta.


Aktivoi aineenvaihduntasi -valmennus starttaa 9.4.. Tule mukaan TÄÄLTÄ!

Tuhoatko terveyttä ehdottomuudella?


Olen kuullut useammalta valmennettavaltani tämän saman tarinan ja luulen että he eivät ole ainoita jotka kärsivät tästä ongelmasta.

”Tiedän kyllä mitä minun pitäisi syödä ja millainen ruoka on terveellistä, ja haluan syödä itse tehtyä ravinnerikasta ruokaa ilman lisäaineita. Ongelmana on se, että loppuviikkoa kohti jaksaminen ja into ruoanlaittoa kohtaan lopahtaa. Tämä aiheuttaa puolestaan sen, että koska minulla ei ole ruokaa valmiina, siirrän nälkää pienillä pikaratkaisuilla, kuten syömällä yhden leivän. Kun olen siirtänyt nälkää päivän aikana useamman kerran huomaan, että karkkipussi tarttuu väkisin käteen kaupan hyllyltä ja makeaa kuluu illalla tolkuttomia määriä…” 

Kun arki rullaa vauhdilla, eteen tulee väistämättä tilanteita jolloin TV:n katsominen voittaa ruoanlaiton 100-0. Ajatus siitä, että ruoka olisi aina alusta asti itse valmistettua on kaunis. Jos totuus kuitenkin on, että aina ei vain jaksa varautua valmistamalla ruokaa etukäteen, voisiko itsensä päästää helpommalla ja silti elää terveellistä elämää? Entä jos liian tiukka ruokafiltteri sabotoi terveyttäsi ja vie sinut kauemmaksi tavoitteistasi?


”Syömättä jättäminen on aina huonompi vaihtoehto kuin syöminen!”


Voisiko valmisruoan syöminen helppona ja nopeana ratkaisuna toimia ja olla täysin ok? Voisiko se edistää terveyttä ja kehonkoostumusta? Olisiko parempi koota kunnollinen ateria käyttämällä valmisruokaa tai puolivalmistetta, kuin lykätä ruokailua napostelemalla jotain pientä vähän väliä? Onko lisäaineiden välttely olennaista? Huijaatko itseäsi hokemalla ”kyllä mä kohta sen ruoan teen” ja sitten et koskaan teekkään? Syömättä jättäminen on aina huonompi vaihtoehto kuin syöminen!

  • Jos viimeisimmästä syönnistä on aikaa enemmän kuin neljä tuntia, ei liikuntaankaan riitä virtaa. On turha syyttää itseään laiskuudesta, kun tosiasiassa

 

  • Jos olet energiavajeessa päivällä, niin illasta keho pyrkii ottamaan energiavajeen kiinni. Tällöin sorrut energiatiheään ruokaa kuten sokerisiin tai rasvaisiin herkkuihin. Ja koska ne eivät täytä, niitä on helppo syödä liikaa. Vetämällä päivän syömättömyyteen ja energiavajeeseen pussillisen karkkia ja suklaata, ammut verensokerin suoraan kuuta kiertävälle radalle. Lisäksi saat takuulla enemmän lisäaineita ja tyhjiä kaloreita kuin syömällä ”äitien tekemää” kinkkukiusausta.

 

  • Kun lykkäät ruokailua pienellä napostelulla, opetat itsesi napostelemaan. Opetat itsesi pois säännöllisestä ruokarytmistä.

Tarinan opetus on, että asettamalla rima riittävän matalalle ja säätämällä sitä tilanteen mukaan hoidat terveyttäsi huomattavasti enemmän kuin pingottamalla. Jos huomaat olevasi aina seuraavaan karkkipussiin saakka terveysnatsi, kannattaa miettiä olisiko terveysnatsismissa se syy joka johtaa sinut kerta toisensa jälkeen karkkipussin ääreen. On-off ajattelu tuo harvoin toivottuja tuloksia – yleensä asia on juuri päinvastoin.


Aktivoi aineenvaihduntasi -verkkokurssi starttaa jälleen. Tule mukaan opettelemaan tapoja, jotka eivät perustu kielloille tai poppakonsteille. Toimiva aineenvaihdunta on terveyden perusta ja sopivan kehonkoostumuksen edellytys.


Tykkää facebookissa!

Facebook By Weblizar Powered By Weblizar

Pin It on Pinterest

Share This