Moni ajattelee, että musiikin julkaiseminen on pelkkää luovaa työtä. Sitä se toki edelleen onkin, mutta yhä useammin se on myös jotain muuta: yksinyrittäjyyttä, riskin kantamista ja jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, millä tämä kaikki rahoitetaan.
Striimauspalvelut ovat muuttaneet musiikin kuluttamista, mutta eivät tekijän asemaa parempaan suuntaan. Kuuntelukertoja voi kertyä, mutta niistä saatava korvaus on useimmille artisteille niin pieni, ettei sillä kateta edes musiikin tuotantokustannuksia. Keikkailu, joka ennen oli monelle tärkein tulonlähde, on muuttunut epävarmemmaksi. Esiintymisiä tarjotaan ilman palkkiota tai mallilla, jossa artisti kantaa taloudellisen riskin itse. Nyt myös apurahoja leikataan ja yhä harvempi taiteilija pystyy kattamaan niillä taiteensa kustannuksia.
Indieartistilta vaaditaan yrittäjämäisyyttä, kun artisti vastaa työnsä lisäksi projektinsa rahoituksesta, tuotannosta, markkinoinnista ja näkyvyydestä. Jos tilin haluaa olevan ainakin vähemmän miinuksella musiikin julkaisemisen jälkeen, hommasta tulee musiikin lisäksi myös liiketoimintaa, halusi sitä tai ei.
Olen tehnyt käytännössä koko 15 vuoden työurani yrittäjänä (koska liikunta-alallakaan ei ollut muita vaihtoehtoja :DD). Siispä olen hyödyntänyt tätä yrittäjävuosien aikana kertynyttä osaamistani nyt artistipuolella.
Julkaisen 8.5. singlen nimeltä Hortonomi, joka on ensimmäinen osa tulevaa 74100-EP:täni. Kappale sijoittuu lapsuuteni maisemiin Iisalmen Koljonvirralle. Se kertoo muistamisesta, syrjän autioituvista taloista ja siitä, mitä paikoista jää jäljelle ajan myötä.
Musiikin julkaiseminen ja rahoitus, kun perinteiset keinot eivät riitä
Koska en ole saanut apurahoja ja perinteiset rahoituskanavat eivät riittäneet, etsin vaihtoehtoisia tapoja kattaa musiikin julkaisun kustannuksia. Enkä tyytynyt myymään pelkkää merch-tuotetta, vaan Hortonomi on toteutettu yhteistyössä iisalmelaisen Jauhiaisen puutarha Oy:n kanssa, joka osallistui kappaleen tuotantokustannuksiin. EP-projektia on puolestaan ollut tukemassa Coaches Essi Paulamäki. Näihin yhteistyöihin liittyy myös se, että teen sosiaalisen median kanaviini sisältöä, joka on merkitty kaupalliseksi yhteistyöksi ja jossa kappaleeni soi taustalla. Samalla minulle on tärkeää, että itse teos säilyy itsenäisenä. Kappale ei ole mainos, eikä sen sisältö ole syntynyt yrityksen tarpeista, vaan omasta lähtökohdastani.
Tämä muistuttaa ehkä enemmän urheilumaailmaa kuin musiikkialaa. Monille urheilijoille ja urheiluseuroille on itsestään selvää, että tekeminen rahoitetaan osittain sponsoroinnilla. Musiikissa ajatus on monelle vielä vieras, tai ainakin ristiriitainen: menetänkö taiteellisen vapauteni, jos yritykset ovat mukana tukemassa taidettani? Silti yhä useampi artisti joutuu pohtimaan samaa: jos musiikilla ei voi elää perinteisin keinoin, millä sitten voi?
Musiikkialan murros ei tarkoita vain sitä, että tulot pienenevät. Se muuttaa myös sitä, millaista musiikkia tehdään ja kuka sitä voi tehdä. Kun levy-yhtiöt satsaavat yhä harvempaan artistiin ja algoritmit ohjaavat näkyvyyttä, kenttä kapenee. Tilaa on vähemmän kokeilulle, vähemmän marginaalille, vähemmän sellaiselle, mikä ei heti taivu massoille. Kysymys ei ole vain rahasta, vaan myös monimuotoisuudesta.
Musiikin rahoituksen tulevaisuus
Jos musiikin rahoitus siirtyy yhä enemmän yksilön vastuulle, tarvitaan uusia tapoja rahoittaa tekeminen. Yritysyhteistyöt ovat yksi niistä. Ei ainoa, eikä ongelmaton, mutta yksi mahdollinen suunta. Myös yritysten on kysyttävä, mikä niiden rooli on kulttuurin edistämisessä. Itse toivoisin, että kulttuurin tukemisesta tulisi luonnollinen osa yritysten vastuullisuussuunnitelmia ja osa yritysten arvoja, sillä kulttuuri ei ole vain kulutettava tuote. Se vaikuttaa hyvinvointiin, terveyteen ja elämänlaatuun, mutta myös yhteenkuuluvuuteen ja turvallisuuteen. Kun yritys tukee kulttuuria, se ei tue vain yksittäistä teosta, vaan myös yhteiskuntaa, jossa se toimii.
Ehkä tulevaisuudessa tällaiset kumppanuudet yleistyvät. Ehkä eivät. Mutta tällä hetkellä ne voisivat olla monelle artistille yksi harvoista tavoista jatkaa tekemistä ilman, että jokainen projekti on henkilökohtainen taloudellinen konkurssi. Tietysti toivon, että esimerkiksi seuraava hallitus alkaakin taas arvostaa kulttuuria ja taidetta lisäten sen rahoitusta, jolloin taiteilijat voisivat keskittyä vain taiteen tekemiseen.